Elämää paniikkihäiriön jälkeen

Tilasin kirjaani varten vanhoja B-todistuksia, papereita jne. Luin vuosilta 1991-2006. Huh. Muuta en voi sanoa. Rankka tie. Pari asiaa, jotka pomppasivat esiin oli kuoleman pelkoni sekä kysymykset siitä, olenko normaali. Nuo teemat toistuivat usein. Mietinkin, että juuri se kuolemanpelko esti minua elämästä. Paniikin tunne, ajattelin että en halua kuolla vielä, vaan tuntui niin pahalta että pelkäsin sitä. Tottahan siitä kirjoitetaan, että paniikkiin kuuluu nimenomaan kuoleman pelko, mutta miten? Minulla niin, että halusin elää ja tehdä asioita, mutta tulkintani omasta tilastani oli etten elä pitkään. Eihän muuten voi olla niin karseita oloja? Ja se, että kohtauksessa pelkäsin.. en edes ymmärtänyt silloin kuinka paljon pelkäsin kuolevani ja saamatta tilaisuutta edes kokeilla elämistä. Kuulostaa hassulta, tiedän, mutta niin tunsin. Nyt ajatellen, taisi johtua siitä, että äitini kuoli oikeastaan syliini syövän kaluttua hänet. Ne, mitä näin äitini kokevan, pahat olot, huimaukset, pä

Wow, en olisi heti uskonut, mutta..vieläkin, 10vuoden jälkeen huomasin olevani tietyn ajatuksen voimassa: en voi, en pysty. Eli, paniikin aikana automaattinen ajatusmalli oli kaikkeen: en voi ja en pysty. EN menemään bussilla. En menemään isoihin kauppakeskuksiin. Aloitan uinnin pitkästä aikaa, ja huomasin automaattisen ajatuksen tulevan pintaan, vähän niinkuin vanhastaan: en voi, mitä jos saan paniikin? Siis, muuten olen saanut itseni "kasaan" mukavasti, mutta välillä automaattinen ajatustapa tulee ja yllättää. Niin monta vuotta meni -en voi ajatuksella, jotta kääntäminen -voin ajatukseen ottaa oman aikansa. Omat ajatustyylit ja reagointi niihin on se voima, johon kannattaa panostaa, KYLLÄ voin. Niiin moni käyttäytymismalli lähtee omasta, ensisijaisesta ajatuksesta ja reagoinnista siihen. Sen jälkeen siitä tulee se absoluuttinen totuus. Ja peli menetetty. Vaan, ihan pienessä asiassa, kokeillen..muuttaa ajatusmallia, vaikka sen ensi -en voi reagtion jälkeen....vaikka al