Muistan, usein oli vaikea mennä nukkumaan. Jännitti ja kuolemanpelkoa että heräänkö. Jotenkin aina kuunteli pulssia ja omia tuntemuksia pimeässä. Monesti sainkin paniikkikohtauksen ja siiryin sohvalle nukkumaan, telkkari auki. Se vei taustametelinä vähän ajatuksia pois omasta tarkkailustaan. Vaan usein oli myös herätessä ensimmäinen tuntemus hapen loppumisesta ja pulssi täysillä! Eli heräsi kirjaimellisesti paniikkihäiriökohtaukseen. Eniten tällaista tapahtui syvän unen jälkeen, kun kontrolli "oli pettänyt" ja nukahtanut syvään uneen. Silloin ei voinut koetella pulssiaan tahi tarkkailla. Herättyään oli paniikissa, että onko joku hullusti tietämättäni? Olenko saanut jonkin kohtauksen? Olenko kuollut? Hullua ajatella näin, mutta todellisuudessa äärimmäisen raastavaa ja todellista. Itsensä tarkkailu ja kontrollointi ovat paniikissa olennainen osa. Itse kokeilin sykettä koko ajan ranteesta, nouseeko se ja jos nousee niin miksi? Mitä nyt tapahtuu?? Herättyäni paniikkiin j