Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2013.

Selviytymisestä elämään paniikin kanssa

Hassu otsikko, vaan ajan sillä takaa sitä että elämä voi muuttua selviytymisestä päivästä päivään, ihan oikeastaan elämisen iloksi. Paniikin kanssa sitä enemmän selviytyy, kuin nauttii elämästä. Samoin tein minä. Kun aloin voittamaan paniikkikohtauksia, aloin myös nauttimaan enemmän elämästä. En vain suoriutunut aamusta iltaan, jotta voisin paeta yöunille karkuun maailmaa. Kun pääsin itsekseni lääkärille, sen pienen matkan, tunsin oloni vähintään kuninkaaksi. Se, että nousin bussiin/kävelin....en voi selittää edes tunnetta! Toki, pulssi nousi, pientä tärinää ja jännitystä oli. Vaan joka ainoa kerta voitin itseni enemmän ja enemmän. Sitähän se on, itsensä voittamista. Ajatusten ja reagoinnin voittamista. Eikä ole se maailman helpoin tehtävä! Huomasin muutoksen myös ulkoisesti. Aloin pukeutumaan, eli välitin itsestäni enemmän. Myös pieni lenkki tuli kuvioihin. Ihan pieni alkuun, mutta olin siitä äärimmäisen ylpeä. Kotiapu jäi pois kokonaan. Aloin käymään terapeutilla kauempana. S

Paniikin voittamista

Noniin, nyt on kaffemuki kädessä ja ajattelin vähän avata, miten itselläni paraneminen lähti käyntiin. Se oli sunnuntai, muistan hyvin sen. Makasin taas sängylläni, uskaltamatta liikkua jottei pulssi nousisi ja paniikki tulisi. Ihan totta, olin aika huonossa jamassa. Minulla kävi kotiapu, kun en päässyt kauppaan, edes saattajan kanssa. Enkä uskaltanut siivotakkaan, sillä kuumuus ja pulssinnousu= ambulanssi. Kotini oli aika pommin jäljiltä, vaikka tuo kotiapu sitä yritti pitää kondiksessa. Minä en jaksanut. Paino oli noussut jo aika lukemiin myös, sillä en liikkunut. Lohtua hain ruuasta. Makasin siis siinä sängyllä, kiroten roskia lattialla, uskaltamatta kuitenkaan nousta tekemään mitään. En vieläkään osaa sanoa, mikä katkaisi sen kamelinselän. About puolilta päivin sain kunnon raivarit itselleni. Siis suutuin täysin! Huusin itselleni, että nyt loppu! Nyt se ahteri ylös ja kerää ne roskat. Ja jumankauta paniikki, antaa tulla vaan! Nyt loppu, ei jaksa maata enää!! Raivona nousin,

paniikin voi voittaa!

Osa 1 Kyllä voi! Itse rupesin miettimään erään viestin (kiitos :) kautta, mitä kaikkea kävin läpi. Ja miten siitä konkreettisesti selvisin. Silloin, kun minulla aikoinaan diagnosoitiin paniikkihäiriö, se oli saanut diagnoosinsa vasta pari vuotta ennen. Noin niinkuin virallisesti. Ennen sitä, hysteriaa, neurooseja tms. Mutta, paniikkihäiriö tuli siis rakkaalle lapselle nimeksi about -87. Minua hoidettaessa oltiin asian kanssa jonkin verran vielä pihalla. Se oli suhteellisen uusi, tutkimaton suo. Miten se tulee, mistä johtuu ja mitä aivoissa tapahtuu. Sitä alettiin tutkia ja yritettiin ymmärtää. Omat aivonikin ovat Hyksin opetusmateriaalina olleet, vissiin vieläkin. Ja haastattelu kun olin Lapinlahdessa. Olin koekaniini, mielelläni, jotta tätä voisi ymmärtää. Tutkittiin, kuinka aivoni ja välittäjäaineet reagoisivat ärsykkeisiin. Käytännössä istuin sellaisessa bunkkerissa kypärä päässä, jossa oli imukuppeja ja johtoja. Kuulostaa koomiselta, vai mitä? :) Istuin siis pimeässä, tui