Kaiken muun lisäksi, mitä olen tässä jo "pauhannut", ympäristöstä jne.. vastuu itsestä kasvaa. Usko tai älä, mutta kiitos siitä tulee myöhemmin. Itseltäsi. Ja se on se arvoikkain kiitos.
Menin vuosia, toki syystä, pää alhaalla, ajattelematta itseäni. En hoitanut, en syönyt oikein, en mitään!
Tiedän, se on vaikeaa, kun on masentunut, paniikissa ja ääri väsynyt. Ajatus siitä, että alkaisi hoitamaan itseään, sisäisesti sekä ulkoisesti ei ole mielessä.
Mutta mutta, vastuu meistä itsestämme on meillä käsissämme. Ja tällä en tarkoita, että pitää ryhdistäytyä ja vain ottaa niskasta kiinni! Ei ei, se oli juuri se mitä en voinut itsekkään sietää!!!
Vaan puhun siitä, että voimiensa ja vaikka vähän voimattomana hoitaa itseään. Pienin teoin.
Itselläni meni pitkään ennenkuin a)välitin b)jaksoin ajatella asiaa.
Esim. B-vitamiinit. (oikeasti) hermostolle. Ei ainakaan haittaa ole, ja käytän vieläkin niitä. Olen kuitenkin aina tavalla tai toisella naimisissa tämän homman kanssa.
Siis vaikka pikku tekoja, itselleen. Oppia rakastamaan itseään. Ja uskon senkin, itseasiassa tiedän että se tuntuu mahdottomalta kaiken kaaoksen seassa.
Kun katsot peiliin, et näe omaa itseäsi realistisesti. Näet sen, mitä paniikki on tehnyt. Ja ympäristö. Ja hei, se ei ole ihan totta...
Nyt minä hilpasen kampaajalle, olen ottanut sen itselleni hemmottelua. Vaikka kuka sanoisi mitä, olen sen arvoinen ja haluan hemmotella itseäni.
MUTTA! Palaan tähän aiheeseen kun tulen takaisin, sillä paljon jäi sanomatta, ja kiirus yllätti. Halusin vain, ettei unohdu.
Nähdään pian taas, tsemppiä!
Maarit <3
JATKOA JATKOA!
Jatkoa eiliseen, illalla en kerinnyt. Pyydän anteeksi, kun lupasin kumminkin kirjoittaa. Mutta nyt jatkan.
Puhuin itsensä rakastamisesta (teen niin usein, sillä se on tärkeää, tärkeämpää kuin uskoisitkaan) ja vastuusta itseään kohtaan.
Se, miten näet itsesti, vaikuttaa huomattavan paljon paranemiseen. Itselläni ainakin, näin jälkikäteen katsottuna. enkä nyt tarkoita sitä, miten hiuksesi ovat, tahi mitä vaatteita käytät.
Tarkoitan sitä, miten näet itsesi, ihmisenä.
Ajatus "ei mun niin väliä" on turhankin tuttu kun on pienikin masennus. Vaan isompi masennus, noh, voisi kai karkeasti sanoa että isompi vääristymä tulkittaessa omaa itseään ja tarpeitaan.
Eli, jos vaikka ajattelet että en voi tehdä mitään itselleni, koska toivo on menetetty. Miten voisit ikinä ottaa niitä pikkuaskeleita etenpäin?
Opettelemalla rakastamaan, ensin vaikka kunnioittamaan itseäsi...huomaat ottavasi ekan askeleen. Se vaatii töitä itsesi kanssa, mutta koko toipuminen vaatii. Kiitos tulee tosiaan, vaikka myöhemmin niin tulee. Usko siinä minua, sillä kävin suuren taistelun sen kanssa.
Ja ihan aikuisten oikeasti..kuulostaa hölmöltä, mutta vitamiinit..kyllä, pitävät kroppaasi sisäisesti kunnossa kun itse Et jaksa ajatella niitä asioita. Elin itse ilman vitamiineja tai mitään muutakaan terveellistä 10v.
Olisi ollut mahtavaa, jos joku olisi silloin kannustanut niitä edes sen yhden ottamaan. Tuhosin elimistöäni pikuhiljaa. Nyt toki olen saanut tilanteen tasoitettua jotenkin, mutta muutama juttu tuli jäädäkseen.
Jotta tällaista tälläkertaa. Osa on, ja tulee olemaan varmaan jokaisessa tekstissäni: opettele rakastamaan itseäsi. Olet sen arvoinen!!!!!!!!!!!
Tsemppiä taasen tähän päivään
Maarit
Menin vuosia, toki syystä, pää alhaalla, ajattelematta itseäni. En hoitanut, en syönyt oikein, en mitään!
Tiedän, se on vaikeaa, kun on masentunut, paniikissa ja ääri väsynyt. Ajatus siitä, että alkaisi hoitamaan itseään, sisäisesti sekä ulkoisesti ei ole mielessä.
Mutta mutta, vastuu meistä itsestämme on meillä käsissämme. Ja tällä en tarkoita, että pitää ryhdistäytyä ja vain ottaa niskasta kiinni! Ei ei, se oli juuri se mitä en voinut itsekkään sietää!!!
Vaan puhun siitä, että voimiensa ja vaikka vähän voimattomana hoitaa itseään. Pienin teoin.
Itselläni meni pitkään ennenkuin a)välitin b)jaksoin ajatella asiaa.
Esim. B-vitamiinit. (oikeasti) hermostolle. Ei ainakaan haittaa ole, ja käytän vieläkin niitä. Olen kuitenkin aina tavalla tai toisella naimisissa tämän homman kanssa.
Siis vaikka pikku tekoja, itselleen. Oppia rakastamaan itseään. Ja uskon senkin, itseasiassa tiedän että se tuntuu mahdottomalta kaiken kaaoksen seassa.
Kun katsot peiliin, et näe omaa itseäsi realistisesti. Näet sen, mitä paniikki on tehnyt. Ja ympäristö. Ja hei, se ei ole ihan totta...
Nyt minä hilpasen kampaajalle, olen ottanut sen itselleni hemmottelua. Vaikka kuka sanoisi mitä, olen sen arvoinen ja haluan hemmotella itseäni.
MUTTA! Palaan tähän aiheeseen kun tulen takaisin, sillä paljon jäi sanomatta, ja kiirus yllätti. Halusin vain, ettei unohdu.
Nähdään pian taas, tsemppiä!
Maarit <3
JATKOA JATKOA!
Jatkoa eiliseen, illalla en kerinnyt. Pyydän anteeksi, kun lupasin kumminkin kirjoittaa. Mutta nyt jatkan.
Puhuin itsensä rakastamisesta (teen niin usein, sillä se on tärkeää, tärkeämpää kuin uskoisitkaan) ja vastuusta itseään kohtaan.
Se, miten näet itsesti, vaikuttaa huomattavan paljon paranemiseen. Itselläni ainakin, näin jälkikäteen katsottuna. enkä nyt tarkoita sitä, miten hiuksesi ovat, tahi mitä vaatteita käytät.
Tarkoitan sitä, miten näet itsesi, ihmisenä.
Ajatus "ei mun niin väliä" on turhankin tuttu kun on pienikin masennus. Vaan isompi masennus, noh, voisi kai karkeasti sanoa että isompi vääristymä tulkittaessa omaa itseään ja tarpeitaan.
Eli, jos vaikka ajattelet että en voi tehdä mitään itselleni, koska toivo on menetetty. Miten voisit ikinä ottaa niitä pikkuaskeleita etenpäin?
Opettelemalla rakastamaan, ensin vaikka kunnioittamaan itseäsi...huomaat ottavasi ekan askeleen. Se vaatii töitä itsesi kanssa, mutta koko toipuminen vaatii. Kiitos tulee tosiaan, vaikka myöhemmin niin tulee. Usko siinä minua, sillä kävin suuren taistelun sen kanssa.
Ja ihan aikuisten oikeasti..kuulostaa hölmöltä, mutta vitamiinit..kyllä, pitävät kroppaasi sisäisesti kunnossa kun itse Et jaksa ajatella niitä asioita. Elin itse ilman vitamiineja tai mitään muutakaan terveellistä 10v.
Olisi ollut mahtavaa, jos joku olisi silloin kannustanut niitä edes sen yhden ottamaan. Tuhosin elimistöäni pikuhiljaa. Nyt toki olen saanut tilanteen tasoitettua jotenkin, mutta muutama juttu tuli jäädäkseen.
Jotta tällaista tälläkertaa. Osa on, ja tulee olemaan varmaan jokaisessa tekstissäni: opettele rakastamaan itseäsi. Olet sen arvoinen!!!!!!!!!!!
Tsemppiä taasen tähän päivään
Maarit
Kommentit
Lähetä kommentti