Moikka taas ❤
Aikaa mennyt enemmän kuin tarpeeksi, ja jossain välissä ajattelin jo, että heivaan täällä. Mutta... toisaalta...haluan antaa sitä hyvää takaisinpäin, jota olen saanut! Jos saan yhdellekin ihmiselle paremman fiiliksen, on tämä kaiken arvoista😘
Oma tilanne on ollut sekä tasainen, että viime kesänä iski oikein kunnolla takapakkia. Syynä aika suuret kasat stressiä, koronakupla kotona eli sosiaalinen elämä minimissään, pelko koronasta, meillä rutiinien muutosta miehen vaihtaessa työpäikkaa ja sitten onneksi pääsi takaisin alkuperäiseen (pitkä juttu...mutta häpi ending).
Koko ajan se oma mukavuusalueeni siis pieneni, kun kotona tuli oltua ja pelkäsin jo hiekkatiellä kävelyäkin. Varsinkin aukealla! Se oli ihan jäätävän paha paikka, ja en todellakaan uskaltanut mennä... en kuitenkaan edes pysähtynyt miettimään, että miksi.
Kesän siis kärvistelin kotona, saaden kohtauksia jo kotonakin...kauppaan en yksin päässyt, ja miehen kanssa vähäksi aikaa, kunnes jouduin taas juoksemaan autoon rauhtottumaan. 😕 Eli takapakkia, häpeän tunne, fiillis, etten ole yhtä hyvä yms tuli sitten siihen myös.
Lääkärille mars!👌
Kun aikaa meni ja kupla vain pieneni, tajusin, että jos haluan jotain saada aikaiseksi ja päästä eteenpäin...on pakko hakea apua.
ETilasin ihan tervarilääkärille ajan ja tietty toivoin, että hän ottaa minut tosissaan, vaikkakin koronaa yms "vakavempaa" on ilmassa...
Ja ottihan hän! Itseasiassa, kun odottelin odotushuoneessa, niin en voinut istua paikallani. Ramppasin edestakaisn, lähellä ulko- ovea valmiina pakenemaan...hän kun oli pikkaisen myöhässä... mutta sain pidettyä itseni kasassa, ja pääsin "turvaan" hänen huoneeseensa.
Lääkäri oli enemmän kuin ymmärtäväinen! Hän kuunteli, tietty tsekkaili vähän verenpaineita yms...ja jutteli. Kun sain ulos sen koko möykyn...ja hän otti sen vastaan sekä ymmärtäväisesti että myös loogisesti selitettynä... leijailin ulos niin rauhallisena ja valmiina taisteluun taas.
Eli nyt päästään siis osioon: toipuminen💗
Kun siis kävimme läpi sekä niitä ajatuksia, joita tulee että mitä oikeasti fyysesti tapahtuu prosessin aikana (paniikin) niin käsitin taas, että ei vaarallista...epämukavaa? Kyllä! Mutta ei vaarallista.
Jotenkin kun lääkäri tuon toteaa, niin antaa voimaa myös minulle... :)
Joten lähdin kohtaamaan metri metriltä niitä pelkojani, taas.
Ja tämä on tärkeää: vaikka välillä tippuisi takaisin, niin sieltä pääsee myös pois!!!!! Eli vaikka tulisi takapakkeja...älä silti luovuta!!! Never ever!!!
Eli siis, tossut kohti hiekkatietä ja sitä aukeaa kohtaa..joka sijaitsee ihan lähellä.. pelkojeni kohde...metri metriltä eteenpäin ja toistaen: tämä on vain epämukavaa, ei vaarallista. Hetki siinä tunteessa ja katsoen ympärille... kestäen sen... ja sitten takaisin. Seuraavana päivänä taas pikkaisen eteenpäin ja sama.
Nämä toistot ovat niin älyttömän tärkeitä! Ne sekä lajentavat sitä kuplaa, jonka on muodostanut...mutta myös antavat voimaa sen jälkeen...ja ennenkaikkea: vapauttavat siitä vankilasta, johon on pelkojen takia itsensä lukinnut. Näin ainakin itse koin: omatekoinen vankila.
Tilanne nyt💪
Eli siis viime talven taistelin taas, ja myönnän...eihän se missään nimessä helppoa ole! Vie voimavaroja, välillä turhautuu ja homma ei edisty... kunnes taas nytkähtää eteenpäin. Tämä vain kulkee näin, tämän paniikin kanssa oleminen ja eläminen. Tärkein on päästä siitä niskan päälle, mutta valehtelisin, jos väittäisin että se käy yhden päivän aikana.... noup. Vaatii työtä ja päättäväisyyttä... ja voin sanoa, että jokainen, joka tämän kanssa kamppailee, ansaitsisi arvonimen: soturi! Voittaja! Vahva!
Niinkuin olen sanonut, tämä vaatii henkistä kanttia..."palleja" ja omasta mielestä vahvat ihmiset tämän saavatkin...sillä meillä on voimia päästä myös tästä yli!
Eli kanssakulkija: olet vahva jo sillä perusteella, että paniikista huolimatta elämäsi kulkee eteenpäin. Oletko ajatellut asiaa näin? Vahvuus mitataan vastoinkäymisten määrällä ja paniikki on mielestäni aika hyvä mittari...
Kun kesä alkoi lähestymään, hiipi sisääni pelko: onko yhtä kamala kuin viime kesä? Olenko siis vain paniikissa kotona? Kauhulla odottelin kesää...ja kun lämpötilat rävähtivät tappin, kyllä siellä se kauhun koura hetkellisesti kouraisi. Mutta toistamani harjoitukset ja siitä saamani itsevarmuus olivat tuottaneet tulosta: selvitty ja jopa nautittu kesästä! (tosin kuumasta en välitä, mutta se on asia erikseen....)
Olen käynyt normisti kaupassa, en ole yrittänyt sulautua häpeissäni seinään ja ennenkaikkea: arvostan itseäni taas! Viime kesänä kirjaimellisesti hiippailin pitkin seinä häpeissäni ja toivoin olevani näkymätön..kaikille...
Eli... taistelua ja voittoja! Niitä tämä pirulainen vaatii.... luultavammin se ei poistu itsestään, mutta sille voi jotain! Jos taistelet tämän kanssa, niin luultavammin tunteet, jota käyt läpi..ovat aivan normaaleja ja kuuluvat prosessiin.
Eli anna palaa äläkä häpeile! :)
Tämä oli tällainen pikainen päivitys pitkästä aikaa, ensi kerralla jaan omia työkaluja tarkemmin sekä huomioita prosessista.
Nyt nauti olostasi, olet normaali ja tähän liittyvät fiilikset ovat inhimmillisiä! Sinä olet inhimmillinen. Ja yhtä hyvä kuin kaikki muutkin❤
Rakkaudella,
Maarit
Kommentit
Lähetä kommentti