Hassu otsikko, vaan ajan sillä takaa sitä että elämä voi muuttua selviytymisestä päivästä päivään, ihan oikeastaan elämisen iloksi.
Paniikin kanssa sitä enemmän selviytyy, kuin nauttii elämästä. Samoin tein minä. Kun aloin voittamaan paniikkikohtauksia, aloin myös nauttimaan enemmän elämästä. En vain suoriutunut aamusta iltaan, jotta voisin paeta yöunille karkuun maailmaa.
Kun pääsin itsekseni lääkärille, sen pienen matkan, tunsin oloni vähintään kuninkaaksi. Se, että nousin bussiin/kävelin....en voi selittää edes tunnetta! Toki, pulssi nousi, pientä tärinää ja jännitystä oli. Vaan joka ainoa kerta voitin itseni enemmän ja enemmän. Sitähän se on, itsensä voittamista. Ajatusten ja reagoinnin voittamista. Eikä ole se maailman helpoin tehtävä!
Huomasin muutoksen myös ulkoisesti. Aloin pukeutumaan, eli välitin itsestäni enemmän. Myös pieni lenkki tuli kuvioihin. Ihan pieni alkuun, mutta olin siitä äärimmäisen ylpeä. Kotiapu jäi pois kokonaan.
Aloin käymään terapeutilla kauempana. Sinne mentiin kahdella bussilla. Siinä oli tosi taistelut! Välillä oli pakko hyppää taxiin, välillä en uskaltanut edes lähteä. Mutta niinä kertoina kun menin...tunsin itseni normaaliksi! Kävin jopa ihan pienessä kauppakeskuksessa välillä, se oli siinä terapian vieressä.
Pienin askelin siis, ylä- ja alamäet. Tärkein oli, luotin itseeni. Ja, kerroin suoraan ihmisille, esim uusille tuttavuuksille, että minulla on paniikkihäiriö. Jos olimme vaikka liikkeellä jossain, kerroin. Halusin myös vapauttaa itseni häpeän taakasta. Aloin kääntämään ajatusta siihen että ei mitään hävettävää, take it or leave, tällainen olen. Ja väittäisin että vahvempi kuin moni, joka ei ole käynyt tätä läpi.
Terapeutilla käynti antoi täsmäaseet kohtauksiin. Niistä lisää ensi kerralla, kohta on sauna :)
Vaan, iso asia on se läpikäyminen. Siis, häpeän tunne, erillaisuuden olo, vähättely.. ne vaikuttavat omaan paranemiseesi. Katso itseäsi kunnolla, sisältä... siellä on sitä voimaa. Se ihminen, joka haluat olla...ota itsellesi hetki. Kokoaikainen paniikki voi olla vaikea katkasta. Kun olosi on turvallinen, olet sellaisessa ympäristössä että helpompi hengittää...siellä, vapaus :) Se tulee, ihan varmaan. Pikkuaskeleita se lähtee, ja ne johtavat suurempiin. So, keep on walking.
Paniikin kanssa sitä enemmän selviytyy, kuin nauttii elämästä. Samoin tein minä. Kun aloin voittamaan paniikkikohtauksia, aloin myös nauttimaan enemmän elämästä. En vain suoriutunut aamusta iltaan, jotta voisin paeta yöunille karkuun maailmaa.
Kun pääsin itsekseni lääkärille, sen pienen matkan, tunsin oloni vähintään kuninkaaksi. Se, että nousin bussiin/kävelin....en voi selittää edes tunnetta! Toki, pulssi nousi, pientä tärinää ja jännitystä oli. Vaan joka ainoa kerta voitin itseni enemmän ja enemmän. Sitähän se on, itsensä voittamista. Ajatusten ja reagoinnin voittamista. Eikä ole se maailman helpoin tehtävä!
Huomasin muutoksen myös ulkoisesti. Aloin pukeutumaan, eli välitin itsestäni enemmän. Myös pieni lenkki tuli kuvioihin. Ihan pieni alkuun, mutta olin siitä äärimmäisen ylpeä. Kotiapu jäi pois kokonaan.
Aloin käymään terapeutilla kauempana. Sinne mentiin kahdella bussilla. Siinä oli tosi taistelut! Välillä oli pakko hyppää taxiin, välillä en uskaltanut edes lähteä. Mutta niinä kertoina kun menin...tunsin itseni normaaliksi! Kävin jopa ihan pienessä kauppakeskuksessa välillä, se oli siinä terapian vieressä.
Pienin askelin siis, ylä- ja alamäet. Tärkein oli, luotin itseeni. Ja, kerroin suoraan ihmisille, esim uusille tuttavuuksille, että minulla on paniikkihäiriö. Jos olimme vaikka liikkeellä jossain, kerroin. Halusin myös vapauttaa itseni häpeän taakasta. Aloin kääntämään ajatusta siihen että ei mitään hävettävää, take it or leave, tällainen olen. Ja väittäisin että vahvempi kuin moni, joka ei ole käynyt tätä läpi.
Terapeutilla käynti antoi täsmäaseet kohtauksiin. Niistä lisää ensi kerralla, kohta on sauna :)
Vaan, iso asia on se läpikäyminen. Siis, häpeän tunne, erillaisuuden olo, vähättely.. ne vaikuttavat omaan paranemiseesi. Katso itseäsi kunnolla, sisältä... siellä on sitä voimaa. Se ihminen, joka haluat olla...ota itsellesi hetki. Kokoaikainen paniikki voi olla vaikea katkasta. Kun olosi on turvallinen, olet sellaisessa ympäristössä että helpompi hengittää...siellä, vapaus :) Se tulee, ihan varmaan. Pikkuaskeleita se lähtee, ja ne johtavat suurempiin. So, keep on walking.
Voimia kaikille!
*Maarit*
Hei,
VastaaPoistaMilloin laitat nettiin terapeuttisi antamat täsmäaseet paniikkikohtauksiin? Niihin olis sattumalta tarvetta :)
Moikka,
Poistalaitan niitä tänään, kun illalla rauhoittuu koti :)