Elämää paniikkihäiriön jälkeen

Taas on mennyt aikaa, kun olen tänne Kirjoitellut. L aitan kuvana tekstin, jonka Kirjoitin Aikoinaan erääseen lehteen. Toivottavasti näkyy hyvin. Se Kertoo ajasta, jolloin  paniikkini oli pahana Ja en uskonut toipumisen olevan mahdollista.. Hyvää yötä Kaikille ja voimia Maarit Ja huomaan, jotta kuva ei näykkään kunnolla, joten kirjoitan teksin tähän uudestaan :) PANIIKKIHÄIRIÖ VIE HALUN ELÄÄ " Paniikkihäiriö? Sana, jota useimmat ihmiset joko pelkäävät tai eivät uskalla välittää.On vaikea puhua/kirjoittaa paniikkihäiriöstä, sillä jos sitä ei itsellä ole, on koko sairautta vaikea käsittää. Sillä sairaus paniikkihäiriö on. Se ei ole tarttuvaa, tappavaa eikä arkoita, että olisit tulossa "hulluksi", vaan se on sairaus, joka hankaloittaa elämää erittäin paljon. Haluaisit lähteä ulos, tavata ystävät, toteuttaa unelmasi... Mutta mikä estää? Pelko, kauhu, epänormaaliksi leimautuminen.. Haluaisit lähteä ulos kävelemään, nauttia ulkona olosta, auringosta, elämästä. Ol

Juuri näin! Se oli itselleni asia, jota jouduin opettelemaan. Kunnolla. Sillä vaikeaa oli sanoa ei, kun oli väsynyt, yksin, tunsi olevansa maan matonen, erillainen....ei niin hyvä kun muut. Joten, oli "helpompi" sanoa kyllä ja joutua mukaan kaikenlaiseen soppaan. Ja, valitettavasti... ihmiset, jotka käyttävät muita hyväkseen, spottasivat minut nopeasti. Syynä oli se, että tunsin olevani todella vajavainen, muiden armoilla paniikkini kanssa. Ja sain kuulla myös siitä. Valitettavasti, jopa ns. sivistyneet ihmiset kohtelivat hieman ...noh, erilaisena. Nyt, kun olen selvinnyt vaikeista vuosista ja näen asiat kirkkaammin, se on asia joka suututtaa! Myönnän, hieman katkeruuttakin on. Se, että jollakin on jotain...ihan mitä vaan, ei missään nimessä pidä "rangaista" lisää, tai sysätä syrjään. Sanoa, että eihän tuo tuosta tokene. Siihen pitää sanoa ei. Ei käy! Olen ihan yhtä arvokas ja hyvä kuin muutkin. Muuten nopeasti käy se syrjääntyminen. Itse syrjäännyin t