Elämää paniikkihäiriön jälkeen

Niinkuin monelle muullekkin, on tämä vuosi ollut sekä ylä-ja alamäkeä. Mutta alamäen jälkeen tulee yleensä uusi ylämäki, joka vaatii huomionsa ja vähän niitä voimavaroja. Itselleni tämä vuosi on ollut vanhan kohtaamista ja niistä irti päästämistä. Uuden oppimista ja jakamista. Vuosi vuodelta voimistumista. Kiitos teille, kun olen saanut jakaa sen kanssanne <3  Hyvää uuttavuotta ja parasta vuotta 2014 jokaikiselle teille <3 Olette tärkeitä :) Voimia, halauksia ja hyvää oloa Maarit

Noniin, alkaa olemaan suhteellisen lähellä tuo Joulu. Osalle ilon juhlaa, osalle ahdistusta. Kaikista pyhistä tämä taitaa olla se raskain. Miten tahansa Jouluasi vietät, pidä itseäsi tärkeänä. Jos vietät yksin, rahattomana.... halaa itseäsi. Itse muistan äidin kuoleman jälkeen, kun toivoin vain pyhien ja kaiken hässäkän menevän pois. Inhosin aikaa, kun mainokset alkoivat pyörimään ja onnellisia perhepotretteja näytettiin telkassa. Itkin Jouluisin paljon. Tunsin olevani paniikkini kanssa totaalisen yksin tässä maailmassa. Mutta, et ole. Ihan totta, ja pyhätkin menevät äkkiä. Oli sitten mitä tahansa, olet arvokas. Joku päivä tuska helpottaa ja nautit taas Joulusta. Tahi muista pyhistä! Katson blogia Joulunkin aikaan, jos vaikka on asiaa :) Iso halaus! Kauppaturnauksesta pikkasen, olimme ukkokullan kanssa jouluostoksilla eilen ja olin nukkunut tosi huonosti muutamana yönä. Lähdimme ajelemaan isompiin kauppoihin ja olo oli vähän hutera jo mennessä. Itselläni tulee usein migreeni stre

Ihanaa, kun on saanut palautetta ja olette kertoneet omista kokemuksistanne. Toivon, että myös sinulla on se tunne että et ole yksin. Samalla muistan itsekin paremmin niitä syvimpiä tunteita. Yksi on syyllisyyden tunne.  Olen tiellä, olen erilainen, olen huonompi, muut kärsivät kun minulla on vikaa korvien välissä.  En saa aikaiseksi asioita,  mitä normaali ihminen saa.  Siis, olen huonompi ja ansaitsen sivuroolin elämässä. Jos joku armostaan ottaa minut mukaan, pelkään että mokaan. Saan paniiikin. En ole siis yhteiskunta kelpoinen!? Näin ainakin itse aikoinaan ajattelin. Ja asioita, joita en edes pysty kirjoittamaan.  Tai...tietty pystyn, teille.  Yritin 3kertaa lääkkeillä lopettaa elämäni aika pitkälle syyllisyyden tunteiden takia. Se, että tunsin olevani tiellä...kaikki nuo. Eikä oikeastaan ollut ketään ympärillä kertomassa toisin. Äiti oli kuollut ja isällä uusi perhe. Minun piti iän mukaan olla aikuinen ja pärjätä.  En voinut asua isäni luona, vaimo ei hyväksynyt. Toki, ymmärr

Viimeksi kerroin, että matkasin sinne konserttiin. Jännitti monestakin syystä: nosti tunteet pintaan, isä ja äitiä ikävä, kuuma, ihmisiä. Huh, ihan kiitettävä setti ärsykkeitä! Olen tuntenut erään artistin jo noin 35v, hän vaimoineen on täysin perhettä minulle.  Koitan, jos saan linkin tällä tabletilla konsertista.  Mutta,  siis pääsin takahuoneeseen katsomaan ja kuuntelemaan.  Ajaessaan sinne olin aika hermona. En ehken itseni takia niinkään,  vaan sen että JOS saan kohtauksen siellä artistien keskellä. Olen oppinut sen,että kaikilla on oma valmistautumisensa ja se on todella tarkkaa.  Aikoinaan ollessani teatterissa töissä katselin ja kuuntelin valmistautumisia. Pienestä voi keskittyminen mennä ja nämä taiteilijat haluavat antaa yleisölle vain parasta. He elävät sille ja yleisö äänestää tietty jaloillaan, jos ei miellytä. Eli, sitä jännitin että saan jonkin paniikin ja porukka joutuu huomioimaan minut ja jättämään sen oman keskittymisensä. Päästessäni sinne näin tutut kasvot ja o

Ihan totta, suuri kiitos kaikille lukijoille. Palautteen antajille. Ihan kaikille. Se kokemus, jonka kävin läpi ja voin jakaa kanssanne. Se tunne ja tieto, että joku on saanut tukea. En osaa edes kuvailla!!! Kyynel vierähtää.... tunnen, että kokemuseni ei ollut turha ja sillä oli tarkoitus. Auttaa muita myös. :) Tämä taitaa olla vasta matkan alku, paljon kerrottavaa, jaettavaa. Jos haluat ja jaksat niin jaa myös omaa kokemustasi, tunnelmia..ihan mitä vain kanssani. Oman mielen solmuja avamalla vaikka kirjoittamalla voi olla selkeyttävää. Asiat, mitkä olivat lukossa, saattavat vähän aueta :) Nyt lähden valmistautumaan iltaan, konserttiin menossa. Mahtavat artistit kunnioittavat edesmennyttä mahtavaa artistia. Pienenä bouksena....isäni paras kaveri esiintyy myös. Saan nähdä hänet pitkästä aikaa, halata oikein kunnolla ja tiedän...moni tunsi isäni, eli kohtaan samalla omaa ikävääni omaa isääni kohtaan. Kuulostaa hiukka sekavalta, mutta lupaan kertoa enempi konsertin jälkeen. Jos

Noniin, nyt pieniä keinoja hallita paniikkia ja sen oireita. Varsinkin juuri kohtausten iskiessä. Ensin laitan hyödyllisen linkin, josta saa hyvää infoa: paniikkihäiriöyhdistys . Nämä vinkit ovat itselläni toimineet, varsinkin sen jälkeen kun aloin jo kuntoutumaan paremmin. Pahimpina hetkinä ainoa apuni oli lääkitys. Siitä voi olla montaa mieltä, eikä se ole se ainoa apu. Ei saakkaan olla pidemmällä tähtäimellä, mutta oma paniikkini oli jo hallitsematon muutoin. Vinkkeihin: Lompakkoon lappu/lappuja Tämä on vain ahdistusta. Se on inhottavaa muttei vaarallista. TÄMÄ ON VAIN AHDISTUSTA Kestän tämän Minulla on paniikkihäiriö, en ole sen hullumpi kuin muutkaan Oireet eivät ole vaarallisia Siis kaikenlaisia kannustavia viestejä, muistutuksia ettei ole vaarallista. Kun alkaa ensioireet iskemään, itselläni paras oli: Tämä on vain ahdistusta. Hoin sitä itselleni esim. bussimatkan ajan.             -Ymmärrys miten kroppa toimii ja miksi mikäkin oire tulee. sydämentykytys

Hassu otsikko, vaan ajan sillä takaa sitä että elämä voi muuttua selviytymisestä päivästä päivään, ihan oikeastaan elämisen iloksi. Paniikin kanssa sitä enemmän selviytyy, kuin nauttii elämästä. Samoin tein minä. Kun aloin voittamaan paniikkikohtauksia, aloin myös nauttimaan enemmän elämästä. En vain suoriutunut aamusta iltaan, jotta voisin paeta yöunille karkuun maailmaa. Kun pääsin itsekseni lääkärille, sen pienen matkan, tunsin oloni vähintään kuninkaaksi. Se, että nousin bussiin/kävelin....en voi selittää edes tunnetta! Toki, pulssi nousi, pientä tärinää ja jännitystä oli. Vaan joka ainoa kerta voitin itseni enemmän ja enemmän. Sitähän se on, itsensä voittamista. Ajatusten ja reagoinnin voittamista. Eikä ole se maailman helpoin tehtävä! Huomasin muutoksen myös ulkoisesti. Aloin pukeutumaan, eli välitin itsestäni enemmän. Myös pieni lenkki tuli kuvioihin. Ihan pieni alkuun, mutta olin siitä äärimmäisen ylpeä. Kotiapu jäi pois kokonaan. Aloin käymään terapeutilla kauempana. S

Noniin, nyt on kaffemuki kädessä ja ajattelin vähän avata, miten itselläni paraneminen lähti käyntiin. Se oli sunnuntai, muistan hyvin sen. Makasin taas sängylläni, uskaltamatta liikkua jottei pulssi nousisi ja paniikki tulisi. Ihan totta, olin aika huonossa jamassa. Minulla kävi kotiapu, kun en päässyt kauppaan, edes saattajan kanssa. Enkä uskaltanut siivotakkaan, sillä kuumuus ja pulssinnousu= ambulanssi. Kotini oli aika pommin jäljiltä, vaikka tuo kotiapu sitä yritti pitää kondiksessa. Minä en jaksanut. Paino oli noussut jo aika lukemiin myös, sillä en liikkunut. Lohtua hain ruuasta. Makasin siis siinä sängyllä, kiroten roskia lattialla, uskaltamatta kuitenkaan nousta tekemään mitään. En vieläkään osaa sanoa, mikä katkaisi sen kamelinselän. About puolilta päivin sain kunnon raivarit itselleni. Siis suutuin täysin! Huusin itselleni, että nyt loppu! Nyt se ahteri ylös ja kerää ne roskat. Ja jumankauta paniikki, antaa tulla vaan! Nyt loppu, ei jaksa maata enää!! Raivona nousin,

Osa 1 Kyllä voi! Itse rupesin miettimään erään viestin (kiitos :) kautta, mitä kaikkea kävin läpi. Ja miten siitä konkreettisesti selvisin. Silloin, kun minulla aikoinaan diagnosoitiin paniikkihäiriö, se oli saanut diagnoosinsa vasta pari vuotta ennen. Noin niinkuin virallisesti. Ennen sitä, hysteriaa, neurooseja tms. Mutta, paniikkihäiriö tuli siis rakkaalle lapselle nimeksi about -87. Minua hoidettaessa oltiin asian kanssa jonkin verran vielä pihalla. Se oli suhteellisen uusi, tutkimaton suo. Miten se tulee, mistä johtuu ja mitä aivoissa tapahtuu. Sitä alettiin tutkia ja yritettiin ymmärtää. Omat aivonikin ovat Hyksin opetusmateriaalina olleet, vissiin vieläkin. Ja haastattelu kun olin Lapinlahdessa. Olin koekaniini, mielelläni, jotta tätä voisi ymmärtää. Tutkittiin, kuinka aivoni ja välittäjäaineet reagoisivat ärsykkeisiin. Käytännössä istuin sellaisessa bunkkerissa kypärä päässä, jossa oli imukuppeja ja johtoja. Kuulostaa koomiselta, vai mitä? :) Istuin siis pimeässä, tui

Ensin, kiitos paniikkipirkko. Muistutit minua miksi tätä kirjoitan:) Kirjoittelen tätä mahti ukonilmassa, 3G verkolla ja niinkuin aina, pää kipeänä. Aamupäivä oli tosi kuuma ja painostava. Matkalla kauppaan autossa ilastointi. Kylmä tekee hyvää, jopa paniikille ;) Auto parkkiin ja ulos. Lämmin kuuma ilma iski vasten kasvoja. Pää kipeä. Askeleet kiihtyivät. Sain itseni kiinni paniikin esiasteesta. Väkisin hölläsin askeliani ja päätin pitää itseni kasassa. Ja sainkin. Muistuttamalla itseäni siitä fakstasta, että ne johtuvat fyysisistä oireista, jotka ovat todellisia, mutteivat vaarallisia. Eli syy ja seuraus on todellista, ei tarvita paniikkireaktiota. Nyt voin jo sanoa, että tuo onnistuu aika usein. Mutta pahimpina aikoina ei tullut nuo ajatukset mieleen. Pako-reaktio oli se ainoa. Eli, harjoittelu kannattaa! Muistan, kun aloitin. "todella tyhmää, ei tästä ole mitään hyötyä". Ei se siltä heti tuntunutkaan! Ihan totta, ymmärrän sen ajatuksen ja sen hädän, kun tuntuu et

Olen miettinyt, miten tätä blogia Kirjoitan. Aihe Koskettaa niin monia. Paniikki on Kuin ukkonen, liikkuu miten haluaa ja itsestä puuttuu ne ukkosen johdattimet. Ehkä paras on Vain kirjoittaa miltä tuntuu. Samassa veneessä mennään! Tänään on pitkästä aikaa minun johdattimeni ollut rikki. Pitkä jakso kuumaa ilmaa, yöllä.. tai Oikeastaan vielä Klo 5 hereillä, ei uni tullut.. ukkosta ilmassa.. muutenkin ajanut itsensä piippuun. Otsikot eilen mahtiukkosista.. eli yöllä jo ajattelin että onkohan meillä kotia aamulla! Täällä maalla oppii Kunnioittamaan luonnonvoimia! Pari tuntia unta ja eläinten hoito. Sitten se hiipi! Outo olo. Huippasi. Pumppu hakkasi. Kädet puutaivat. Toimin Kuin nopeutetussa leffassa, ja pikakelauksella. Puhe tuli lyhyinä virkkeinä, Menin kuin päätön kana! Maha Sekaisin.. Kylmä Suihku, helpotti 5min. Ilmastointi hetken. Sohvalla huippasi...epätodellinen olo...pelottaa, mitä mulle tapahtuu??? Ja...en oikeasti heti tajunnut paniikiksi! Tulkitsin asiat vaarallisiksi. H

Olen haastanut itseäni oikein kunnolla viimeiset 2 viikkoa. Aiemmin nälkä, muutokset kropassa ja huonot olot ovat olleet no no minulle. Niinkuin olen kertonut, että olen voittanut itseni paniikin kanssa jo voiton puolelle. Nyt, viimeiset 2 vkoa olen ollut Jutan Superdietillä, Fitfarmin ohjeilla. En itse asiassa edes tiennyt miksi. Mahassa paha olo ja en oikein tiennyt, mitä teen. Uskallanko? Liikkua, olla normaalisti. Nälkä vähän ja pää kipeä hiilareiden ja sokerien vierotusoireista. Nyt, pari päivää sitten tajusin, että olen haastanut itseni, mutta reagoinut niinkuin tein paniikin aikana. Eli, ajattelin huonon olon olevan vaarallista! Toisin sanoen olin jättänyt itseni tietylle tasolle, missä ajattelin pysyä. Mitä voin tehdä ja mitä en, koska omaan paniikkihäiriön taustan. Vaan! Nyt opettelen ymmärtämään sen, että vaikka on pää kipeä, tai nälkä...ei ole vaarallista. Olen siis mukavuusalueeni ulkopuolella, siinä tilassa jossa ennen olen ollut täydessä paniikissa. Kun minulla al

Noniin, vihdoinkin täällä. Kävin tuossa läpi jonkin asteisen masennusken, ja taasen aurinko paistaa. Masennus, melankolia tuli monesta asiasta. Yksi läheinen meni taasen, kasvukipuja sekä tunnelmia paniikista. Ihan lukemalla omia päiväkirjoja kävin läpi taas tunnelmia, kirjaa varten. Ja muistin, minkälaista helvettiä se oli. Itse oireilen välillä, nykyään, ahdistukseen ja stressiin pieninä fobioina. Ennen suoraan paniikilla. Vaikka onkin suurimman osan taittanut niistä ajoista, pieniä rippeitä jää reagointiin näköjään. Myös käyttäytymismalleja, esim eristäytyminen ja itsensä mollamaaminen, huonompana pitäminen tulee välillä. Niinkuin kaikesta, sieltä on vaan pakko nousta. olen potkinut itseäni ahteriin pari päivää oikein kunnolla ja taas mennään voiton puolelle. Kun sinulla on yksinäinen olo olojesi kanssa, älä ole. Lue vertaistukea vaikka netistä. Ota anonyyminä yhteyttä netin keskustelupalstalle. Kirjoittele tänne. Ihminen, joka on käynyt läpi samoja asioita, ymmärtää sinua.

En ole kirjoitellut pitkään aikaan tänne, itseasiassa syy on aika simppeli: liipasi liian läheltä. Eli, tunnemyrskyä on ollut moneen suuntaan. Kirjaa kirjoittaessani olen "joutunut" elämään uudestaan niitä kokemuksia, joista olen tänne myös kertonut. Minun oli pakko pitää taukoa ja käsitellä omaa päätäni että saan myös tänne ehjää asiaa. Nyt toivotan hyvää vappupäivää ja huomenna asiaa :)       Terkuin Maarit

Juurikin näin olen ajatellut. Edes yksi päivä ilma pelkoa, ilman etukäteisajattelua, että jos menen kauppaan, mitä voi tapahtua ja miten sinne kävellessä jo voi tulla huono olo, kun viimeksi tuli..mitä jos saan kohtauksen, ehdinkö juosta turvaan, mitä jos joku näkee? Entä jos en pääse kauppaan, tulee nälkä, lisää paniikkia ja sitten en ainakaan pääse kauppaan...Noniin, nyt alkaa jo pulssi nousta ja paha olo, oksettaa..huimaa..voi ei, mitä nyt? En pysty hengittää... Muistan VIELÄKIN tuon oravanpyörän, miten se lähti etenemään huomaamattani..ajatukset vyöryivät kuin lumipallo eteenpäin, kunnes olin täydessä paniikissa jo ennen kuin olin astunut ovesta ulos. Ja siihen se kauppareissu usein jäi. Ulko ovelle. Se viha, katkeruus jota koin (ja vieläkin välillä) paniikkia kohtaan oli suuri. Se vei minut pois elämästä. Ihmisistä. Itsestäni. Vaan, jankuttaen samaa, selvisin! Usko pois, tulee päivä, jolloin sinullakin on se muistona, arpena itselläsi. Ehken ei tänään, mutta joku päivä. Äl

Muistan, usein oli vaikea mennä nukkumaan. Jännitti ja kuolemanpelkoa että heräänkö. Jotenkin aina kuunteli pulssia ja omia tuntemuksia pimeässä. Monesti sainkin paniikkikohtauksen ja siiryin sohvalle nukkumaan, telkkari auki. Se vei taustametelinä vähän ajatuksia pois omasta tarkkailustaan. Vaan usein oli myös herätessä ensimmäinen tuntemus hapen loppumisesta ja pulssi täysillä! Eli heräsi kirjaimellisesti paniikkihäiriökohtaukseen. Eniten tällaista tapahtui syvän unen jälkeen, kun kontrolli "oli pettänyt" ja nukahtanut syvään uneen. Silloin ei voinut koetella pulssiaan tahi tarkkailla. Herättyään oli paniikissa, että onko joku hullusti tietämättäni? Olenko saanut jonkin kohtauksen? Olenko kuollut? Hullua ajatella näin, mutta todellisuudessa äärimmäisen raastavaa ja todellista. Itsensä tarkkailu ja kontrollointi ovat paniikissa olennainen osa. Itse kokeilin sykettä koko ajan ranteesta, nouseeko se ja jos nousee niin miksi? Mitä nyt tapahtuu?? Herättyäni paniikkiin j

Pyysin lupaa tämän julkaisemiseen, sillä tässä kiteytyy niin moni asia. Lue rauhassa ja ota ajatuksiisi. Tämä on niin totta, mitä tämä viesti sisältää. Eli, olkaa hyvä: Hyvää Ystävänpäivää Sinulle joka olet rakastettu ja ystäviesi ympäröimänä ja tunnet itsesi onnellisesksi. Hyvää Ystävänpäivää erityisesti Sinulle, joka olet yksin, tuntuu ettet jaksa enää. Ehkä Sinut on suljettu perheesi, työyhteisösi, seur ... akuntasi ulkopuolelle, tai olet yksin muiden keskellä, muiden tai itsesi määrittämä erilaisuutesi on kuin avoin haava. Sairautesi rajoittaa liikkumista, ihmisten välistä kanssakäymistä ja koet olevasi kaikkien hylkäämä. Et ole, tulee toisenlaisia aikoja. Jaksa tämä hetki, tämä muuttuu, menee ohi, muuttaa muotoaan. Ymmärrä: Sinä olet ainutlaatuinen ja tärkeä. Älä anna kenenkään mitätöidä itseäsi. Olet kaiken hyvän arvoinen. Lämmin ystävän halaus ja nöyrä kiitos. Kiitos kun olet ♥ Lämmöllä -Hannele  Ei mitään lisättävää :) terkuin Maarit

  Hyvää ystävänpaivää kaikille!!! Tiedän, voi olla vaikea päivä joillekkin, yksinäisyyttä..ahdistusta.. MUTTA:   Vaan olet kaiken ystävänpäivän juhlan arvoinen!   Paremmin en osaa sanoa, olet ainutlaatuinen!!!   Voimia ja hyvää ystävänpäivää Maarit

Ja tarkoitan sitä. Olen ajatellut elämääni, kokemaani tässä viimeaikoina paljon. Se, mistä rämmin ylös, paniikista ja masennuksesta. Ajattelin aikoinaan, etten ikinä pääse pois siitä oravanpyörästä. Painajaisesta. Vaan hei, pääsin ja voitin!!! Eli, niin sinäkin voi. En halua jankuttaa, mutta korostaa: pystyt voittamaan!! Kornia ja sananhelinää? Ei.. Mitä olen teille aiemmin kertonut itsestäni ja elämästäni..Nyt olen siinä pisteessä, josta joskus unelmoin. En sano, että tie oli helppo. Tai hymy naamalla taistelin. Tiedän, että niin et tee sinäkään. Kyyneleitä, väsymystä, vihaa..niistä on tämä polku tehty, ennen helpottamista. Mistä unelmoit? Mistä et uskalla haaveillakkaan, ajatellen ettet ikinä kykene toteuttamaan? Unelmoi! Jokaisen haaveen ja unelman olet ansainnut, olet yhtä hyvä kuin kuka tahansa... Muutos voi tehdä olon pelokkaaksi, erilaiseksi. Se johtuu pitkälti että on ottanut paniikin ja masennuksen ikäänkuin normi olotilaksi, ja muu on peloittavaa. Pelossa on turvallis

Noniin, nyt on pyhät ja kaikki muukin juhlahumu takana, ihana arki koittanut. En tehnyt uudenvuodenlupauksia, vaan enempi tavoitteita tilanteen mukaan. Olen jo pitkään halunnut mennä kuntosalille, toki, välillä olen käynytkin. Mutta aiemmin ja vanhasta muistista se on ollut paikkoja, jossa paniikki on tullut. Kuntoillessa syke nousee, ihmisiä paljon, missä pakotie? Nyt, uskoisin olevani vahvempi ja tarttuvani haasteeseen asenteella: jos tulet paniikki, saat äkkilähdön! Eli vuoden sopimuksen meinaan tehdä klubille, jossa käy nuorisoa jne. Haastaen itseni ja toteuttaen sen haaveen, josta unelmoin 10v sitten. Todellakin, paniikin alkaessa näinkin yksinkertainen asia oli suuri haave. Toisille oli jokapäiväistä, mutta itselle vain haave. Aikaa meni ja työtä tullessa tähän pisteeseen, mutta siitä iloitseminen on toisella tasolla! Tässä kerron samalla sen, että vaikka olen suurimmaksi osaksi parantunut paniikista, arvet ovat vielä jäljellä, ja vanhaa ajatus/käyttäytymismallia löytyy.