Ihanaa, kun on saanut palautetta ja olette kertoneet omista kokemuksistanne. Toivon, että myös sinulla on se tunne että et ole yksin.
Samalla muistan itsekin paremmin niitä syvimpiä tunteita. Yksi on syyllisyyden tunne.
Olen tiellä, olen erilainen, olen huonompi, muut kärsivät kun minulla on vikaa korvien välissä. En saa aikaiseksi asioita, mitä normaali ihminen saa. Siis, olen huonompi ja ansaitsen sivuroolin elämässä. Jos joku armostaan ottaa minut mukaan, pelkään että mokaan. Saan paniiikin. En ole siis yhteiskunta kelpoinen!?
Näin ainakin itse aikoinaan ajattelin. Ja asioita, joita en edes pysty kirjoittamaan. Tai...tietty pystyn, teille. Yritin 3kertaa lääkkeillä lopettaa elämäni aika pitkälle syyllisyyden tunteiden takia. Se, että tunsin olevani tiellä...kaikki nuo. Eikä oikeastaan ollut ketään ympärillä kertomassa toisin.
Äiti oli kuollut ja isällä uusi perhe. Minun piti iän mukaan olla aikuinen ja pärjätä. En voinut asua isäni luona, vaimo ei hyväksynyt. Toki, ymmärrän pointin. Vaan tuntui ääri mäisen yksinäiseltä. Jouduin soittamaan isälleni, joka asui Vantaalla että voitko tulla Helsinkiin viemään minut kauppaan?
Kuulin kunniani useasti. En uskaltanut enään soittaa ja pyytää apua.
Sairaaloissa helpoti hetkeksi, kun oli joku kenen kanssa jutella. Kotona? Ei mitään, kuin minä. Ja se mieli joka elk kaaoksessa. Näin, että ainoa vaihtoehto on mennä muille maille.
Vaan!!!!!! VÄÄRIN!!! KAIKKI nuo tunteet, vääristyneitä. ÄLÄ kuuntele niitä.
Ok, sinulla on paniikkihäiriö. Miksi se tekee sinusta huonomman? Toisilla on selkä kipeä, toisilla jalka. Vaikka se on ns. "Oikea" vika, ei paniikki ole sen ihmeellisempi. Se rajoittaa, sitä kuntoutetaan ja yritegään toipua. Se on todellinen. Ei hävettävä. Ei ikinä!
Väsymys ja itseään kuunteleminen ( välillä joku pösilö myös niin sanoo) tekee itsetunnolle temput. Tuo pösilö-osuus, kuulin kyllä aikoinaan sivistyneiltäkin ihmisiltä olevani laiska tahi luulotautinen. He ovat minun kirjoissani pösilöjä.
Älä kuuntele mitään noista. Joku päivä toimit vielä niinkuin unelmoit ja olet 110%vahvempi kuin ennen paniikkia. Älä kuuntele syyllisyyttä, keskity kuntoutumiseen. Sano peilille: kyllä, minulla on paniikihäiriö. So? Teen parhaani elämäni kanssa. Tämän sanominen myös läheisille voi olla hyvä. Koklaa!
Ennen kaikkea, älä häpeä asiaa. Se on todellinen ja ei yhtään vähättelyn arvoinen. :)
Voimia päivääsi
Maarit
Kommentit
Lähetä kommentti