Elämää paniikkihäiriön jälkeen

Niin se aika menee. Huh, ylä-ja alamäkiä mennen. Toivotan kaikille hyvää uuttavuotta ja vuotta 2013. Vuodelle 2013 toivon paljon turvaa, voimaa, eteenpäin menoa. Tehdään siitä mahti vuosi!!!     Nähdään ensivuonna, pidä huolta itsestäsi :)   Maarit   

Nyt on taasen yhdet pyhät takana. Joskus voisi sanoa että onneksi. Masennuksen ja paniikin ollessa pahimmillaan, pyhät olivat yhtä helvettiä. Ihan totta! Yksin kotona, ketään ei liiku missään, telkkarista tulee hyvää joulua joka käänteessä, itse tuntee olevansa elämänsä pohjalla...Ei napannut nuo joulut tahi toivotukset. Halusin vain niiden menevän nopeasti ohi, sillä masentavinta oli katsoa ja kuunnella ns. normi ihmisten ihanaa perhe keskeistä joulu menoa. Nyt toki nautin jouluista eri tavalla, vaan pienet arvet jäivät. Jossakin välissä tulee hetkesi sellainen kaihon tunne, mahasta ottaa ja kyynel vierähtää. Hyvät uutiset ovat: arvet pienenevät!!! Joskus jopa häviävät! Jos nyt tuntuu kurjalta kaikki nämä pyhät , ei välttämättä tulevaisuudessa niin ole. Aikoinaan väitin kaikille, jotka sanoivat noin: en usko, ei tapahdu. Joskus on vain ihanaa voida sanoa, olin väärässä. Ihmismieli on hassu, vaikea ja nopea. Tulkinnoissaan ja käskyn lähettämisessä. Tulkitaan joku tunne, syk

Toivon kaikille hyvää ja lämmintä joulua. Rauhaa sydämmeen sekä mieleen. Joulu ei ole kaikille helpoin pyhä, voimia toivon heille.     Palaan heti joulun jälkeen blogejen ihmeelliseen maailmaan, joten nähdään pian, pitäkää huoli itsestänne :)   Kaikkea hyvää Maarit 

Sain valmiiksi ekan version kirjastani, vielä toinen kierros ja toivotavasti olisi valmis. Vaan kirjoittaessani kävin ja tulen vielä käymään läpi tunteitaja ajtuksia, joita liittyi aikoihin paniikin kanssa. Onneksi, on terapeutti jossa voin välillä tuuletella ajatuksia! Suositelen kaikille puhumista, joko terapeutille tai esim. päiväkirjaan. Kirjoittaa ihan suoraan, miltä tuntuu ja mitä ajattelee. Hämmentävää on ollut huomata pieniä polkuja, jotka osoittavat suoraan paniikin alkamiseen. Siis, tiettyjä tapahtumia, joiden en ajatellut olevan osallisena. Jotka luulin piilotaneen jo ajan kullattuun aikaan. Pointtina tässä on se, että jotkut vanhat asiat voivat muhia mielessä pääsemättä ulos, kuormittaen mieltä. Pääsemättä ulos alkaa keho jotenkin oireilla, minulla ja niin monella paniikkina, masennuksena. Jotenkin nyt nähden "uudessa valossa" tämän.... ymmärrän itseänikin paremmin,  ja jopa sitä,miksi sairastuin paniikkihäiriöön. Mutta! Ei missään nimessä ole helppoa ko

Kaiken muun lisäksi, mitä olen tässä jo "pauhannut", ympäristöstä jne.. vastuu itsestä kasvaa. Usko tai älä, mutta kiitos siitä tulee myöhemmin. Itseltäsi. Ja se on se arvoikkain kiitos. Menin vuosia, toki syystä, pää alhaalla, ajattelematta itseäni. En hoitanut, en syönyt oikein, en mitään! Tiedän, se on vaikeaa, kun on masentunut, paniikissa ja ääri väsynyt. Ajatus siitä, että alkaisi hoitamaan itseään, sisäisesti sekä ulkoisesti ei ole mielessä. Mutta mutta, vastuu meistä itsestämme on meillä käsissämme. Ja tällä en tarkoita, että pitää ryhdistäytyä ja vain ottaa niskasta kiinni! Ei ei, se oli juuri se mitä en voinut itsekkään sietää!!! Vaan puhun siitä, että voimiensa ja vaikka vähän voimattomana hoitaa itseään. Pienin teoin. Itselläni meni pitkään ennenkuin a)välitin b)jaksoin ajatella asiaa. Esim. B-vitamiinit. (oikeasti) hermostolle. Ei ainakaan haittaa ole, ja käytän vieläkin niitä. Olen kuitenkin aina tavalla tai toisella naimisissa tämän homman kanssa.

Jep, se muiden suhtautuminen. Se voi olla joko äärimmäisen kannustavaa..mutta. Myös lannistavaa, lamauttavaa, alentuvaa ja kaikkea yhdessä. Muutama lause, jota aloin suorastaan vihaamaan aikoinaan: "kyllä se siitä, otat vaan itseäsi niskasta kiinni ja menet!" ärsytysluokassa nro1! Tuo lause, sisältää niin paljon (mielestäni) alentuvuutta ja loukkausta. Ok,  ehkei aina ihmiset tiedä, mitä sanoa, mutta mutta... jos se olisi ollut niin helppoa silloin, sehän olisi tehnyt minusta vaan vainoharhaisen ja laiskan? Eli ei ns. oikeaa syytä tuntea niinkuin tunsin. Ja se juuri loukkasi minua. Sillä pelko jota tunsin, oli aitoa. Yksi, mikä muistuu mieleen, jopa omalta suvulta:" tuo on tuollainen paniikkihäiriöinen, mitä se ymmärtää" Eli ihankuin paniikkihäiriö olisi tehnyt minusta samalla jotenkin tyhmän?? Ei ei.. eräskin ihmetteli, että osaatko sinä englantia? Voi ei... ja mielestäni olen sen taidon aina osannut, hyvin. Ihan kuin se olisi kadonnut.. tai muutenkaan, koskien

Tilasin kirjaani varten vanhoja B-todistuksia, papereita jne. Luin vuosilta 1991-2006. Huh. Muuta en voi sanoa. Rankka tie. Pari asiaa, jotka pomppasivat esiin oli kuoleman pelkoni sekä kysymykset siitä, olenko normaali. Nuo teemat toistuivat usein. Mietinkin, että juuri se kuolemanpelko esti minua elämästä. Paniikin tunne, ajattelin että en halua kuolla vielä, vaan tuntui niin pahalta että pelkäsin sitä. Tottahan siitä kirjoitetaan, että paniikkiin kuuluu nimenomaan kuoleman pelko, mutta miten? Minulla niin, että halusin elää ja tehdä asioita, mutta tulkintani omasta tilastani oli etten elä pitkään. Eihän muuten voi olla niin karseita oloja? Ja se, että kohtauksessa pelkäsin.. en edes ymmärtänyt silloin kuinka paljon pelkäsin kuolevani ja saamatta tilaisuutta edes kokeilla elämistä. Kuulostaa hassulta, tiedän, mutta niin tunsin. Nyt ajatellen, taisi johtua siitä, että äitini kuoli oikeastaan syliini syövän kaluttua hänet. Ne, mitä näin äitini kokevan, pahat olot, huimaukset, pä

Wow, en olisi heti uskonut, mutta..vieläkin, 10vuoden jälkeen huomasin olevani tietyn ajatuksen voimassa: en voi, en pysty. Eli, paniikin aikana automaattinen ajatusmalli oli kaikkeen: en voi ja en pysty. EN menemään bussilla. En menemään isoihin kauppakeskuksiin. Aloitan uinnin pitkästä aikaa, ja huomasin automaattisen ajatuksen tulevan pintaan, vähän niinkuin vanhastaan: en voi, mitä jos saan paniikin? Siis, muuten olen saanut itseni "kasaan" mukavasti, mutta välillä automaattinen ajatustapa tulee ja yllättää. Niin monta vuotta meni -en voi ajatuksella, jotta kääntäminen -voin ajatukseen ottaa oman aikansa. Omat ajatustyylit ja reagointi niihin on se voima, johon kannattaa panostaa, KYLLÄ voin. Niiin moni käyttäytymismalli lähtee omasta, ensisijaisesta ajatuksesta ja reagoinnista siihen. Sen jälkeen siitä tulee se absoluuttinen totuus. Ja peli menetetty. Vaan, ihan pienessä asiassa, kokeillen..muuttaa ajatusmallia, vaikka sen ensi -en voi reagtion jälkeen....vaikka al

Taas on mennyt aikaa, kun olen tänne Kirjoitellut. L aitan kuvana tekstin, jonka Kirjoitin Aikoinaan erääseen lehteen. Toivottavasti näkyy hyvin. Se Kertoo ajasta, jolloin  paniikkini oli pahana Ja en uskonut toipumisen olevan mahdollista.. Hyvää yötä Kaikille ja voimia Maarit Ja huomaan, jotta kuva ei näykkään kunnolla, joten kirjoitan teksin tähän uudestaan :) PANIIKKIHÄIRIÖ VIE HALUN ELÄÄ " Paniikkihäiriö? Sana, jota useimmat ihmiset joko pelkäävät tai eivät uskalla välittää.On vaikea puhua/kirjoittaa paniikkihäiriöstä, sillä jos sitä ei itsellä ole, on koko sairautta vaikea käsittää. Sillä sairaus paniikkihäiriö on. Se ei ole tarttuvaa, tappavaa eikä arkoita, että olisit tulossa "hulluksi", vaan se on sairaus, joka hankaloittaa elämää erittäin paljon. Haluaisit lähteä ulos, tavata ystävät, toteuttaa unelmasi... Mutta mikä estää? Pelko, kauhu, epänormaaliksi leimautuminen.. Haluaisit lähteä ulos kävelemään, nauttia ulkona olosta, auringosta, elämästä. Ol

Juuri näin! Se oli itselleni asia, jota jouduin opettelemaan. Kunnolla. Sillä vaikeaa oli sanoa ei, kun oli väsynyt, yksin, tunsi olevansa maan matonen, erillainen....ei niin hyvä kun muut. Joten, oli "helpompi" sanoa kyllä ja joutua mukaan kaikenlaiseen soppaan. Ja, valitettavasti... ihmiset, jotka käyttävät muita hyväkseen, spottasivat minut nopeasti. Syynä oli se, että tunsin olevani todella vajavainen, muiden armoilla paniikkini kanssa. Ja sain kuulla myös siitä. Valitettavasti, jopa ns. sivistyneet ihmiset kohtelivat hieman ...noh, erilaisena. Nyt, kun olen selvinnyt vaikeista vuosista ja näen asiat kirkkaammin, se on asia joka suututtaa! Myönnän, hieman katkeruuttakin on. Se, että jollakin on jotain...ihan mitä vaan, ei missään nimessä pidä "rangaista" lisää, tai sysätä syrjään. Sanoa, että eihän tuo tuosta tokene. Siihen pitää sanoa ei. Ei käy! Olen ihan yhtä arvokas ja hyvä kuin muutkin. Muuten nopeasti käy se syrjääntyminen. Itse syrjäännyin t

Tukea, tukea ja tukea! Kuulostaa simppeliltä, eikö? Niin se vaan on. Se, mistä se tuki tulee on tietty tärkeä. Itse huomasin, jotta ulkopuolinen tuki oli helpompi ottaa vastaan. Pelkäsin rasittavani liikaa läheisiäni, sillä ei tätä paniikkia ole kaikkein helpoin ymmärtää. itsensäkään. Mutta puhuminen ulkopuoliselle taholle helpotti. Vieläkin, kun huomaan paniikkiherkkyyden nousevan, otan yhteyttä lähimpään terapeuttiin. Tosin, nyt voin sanoa jo, ettei tarvetta ole ollut pitkään aikaan. Työkalujani käyttäen olen selvinnyt toistaiseksi. Ja ajattelinkin  täsedeskin selvitä ;)) Asia, jonka olen huomannut, on paniikin ikäänkuin muuttaneen muotoaan! Eli, mistä ennen sain paniikin.. Nyt reagoin allergiapelkona. Eli, pelkään, että saan allergiakohtauksen Esim ampi aisen pistosta. H uomasin tämän jonkin aikaa sitt en ja se urailin itseäni ja käyttäytymistäni.  Mitä kove mpi s t ressi, sitä enem pi pelkäsin. Kun sen taasen itse myönsin itse lleni, helpompi elää itseni kanssa.

Asia, jolla valtava vaikutus!!  Vieläkin, jollen nuku kunnolla... tulee ahdistava olo nopeammin ja alttius jonkin asteiselle kohtauksella. En ole montaa kohtausta saanut viime vuosina, mutta stressi, vähät unet ja pienellä ruolla oleminen... alkaa sydän pamppaa ja kiire esim kaupasta kovenee. Nyt ehken hieman enemmän, sillä stressaan selkääni. Siellä on patteja ja isompiin kuviin ja erikoislääkärille meno ensi viikolla.. se, mikä eniten pelottaa, on se että äitini kuoli lantiosta alkaneeseen syöpään. Eli se ja kivun takia unettomuus...taistelua tekee juuri nyt. Tässä tilanteessa saamani työkalut menneisyydestä ovat kullan arvoisia!! Kerron muutaman tässä.. Kun huimaa, muistan asian: se on vaan ahdistusta ja jännitän kaulalihaksiani.. ei ole vaarallista. En kuole siihen, ikävä olo tosin. Kannoin pitkään lompakossani tällaista lappua, ja kun harjoittelin esim. bussilla menoa, katsoin lappua ja kiinnitin huomioni siihen, ette i vaarallista ja mistä oikeasti johtuu.. Samoin te

Heeiip, ei kandee välittää, kun kokeilen eri tyylejä kirjoittaa tätä blogia. Tuo toinen on eri kielinen ja tyylinen, joten jotta löydän tähän sen oman, tähän tarkoitetun oman tyylini, saattaa asiat ja kirjoitustapa pomppia... joten, kärsivällisyyttä, kyllä se tasaantuu ;)) Elikkäs, viimeksi laitoin rentoutumisesta... Nyt kerron vielä pikkaisen selviytymisestäni. Se tie, jonka kävin paniikin kanssa oli rankka. Enkä missään nimessä sano, että kyllä se siitä, kohta helpottaa, ottaa itseään vaan niskasta kiinni. Itse inhosin, ja vieläkin niskavillat nousevat pystyyn, kun joku sanoo minulle niin. Itselläni alkoi paraneminen eräänä sunnuntaina. Muistan, oli kotiapu käynyt ja menin takaisin omaan kolooni, eli sängynpäälle makaamaan. Muuta en oikein osannut tehdä, enkä uskaltanut. Sängyn alus oli täynnä kotipizza laatikoita, sillä en voinut mennä kauppaan, ja tuttuni toi kotipizzasta ruokaa. En välittänyt enkä kyllä kyennytkään siivoomaan, joten ne lojuivat siellä. Niinkuin monet muutki

Päivän Sana: rentoutuminen. Se On ääri Simppeli Keino päästä tasapainoon mielen kanssa. Mieleä kiusaavat asiat kuten stressi, tapahtumat, ihmismäärä.. Niinkin yksinKertainen Kuin Kauppaan meno Saattaa aiheuttaa stressin, joka taasen innostaa paniikkia nostamaan päätään.. Se on paras yrittää Katkaista heti! Sain aikoinaan, vuonna-91 Kasetin Tampereelta, jossa yritettiin hypnoosia minuun. Kasetin nimi on osuvasti:rentoudu. Vaikka alkuun miesäänen jankutus aiheesta rentoudu tuntui lähinnä naurettavalta, sen 20min mitä se kestää, en ajatellut paniikkia! Löysin sen Kasetin vuosi Sitten uudestaan, Kun huomasin itselläni pientä  "pintapaniikkia". Liian paljon tapahtui ynpärilläni, liian kiire Koko ajan. Se on Suoraan verattavissa myrkyyn mielelleni. Eli kasetti pesään ja sohvalle. Vasta Siinä huomasin, kuinka olin yli kuormittanut hermoni. Sitä ei huomaa ennenkuin pysähtyy tai joku pysäyttää. Mielummin itse muistaa pysähtyä, ei niin raaka pysähdys... Eli Kaiken tämän poh

Paniikkihäiriö on rajoittava, peloittava, masentava, eristävä.. Mutta: siitä selviydyttä myös opettava! Minulla se oli 100% invalidisoiva. Saatoin saada sen suihkussa, ja se tuli sellaisella voimalla että soitin ambulanssin. Itseasiassa olin aika vakiovieras eri sairaaloissa. Paniikin takia. Yksin asuessani minulla kävi kotihoito, sillä en voinut mennä kauppaan, joka oli 100m päässä. Siivota en uskaltanut, kun tulkitsin sykkeen nousun vaaralliseksi. Makasin usein vaan telkkarin edessä, yritin paeta. Halusin, etten herää, sillä en olisi jaksanut paniikkia yhtään enempää. Itsemurha oli usein mielessäni, ja 3 kertaa kokeilinkin... Itse kyllä soitin avu´n, joten oli hätähuutoni muille. Se että saa muut ymmärtämään paniikkia, tai tiettyä käytöstä on vaikeaa. Se ei oikeastaan näy ulospäin niinkuin esim. haavat. Usein saa kuulla olevansa laiska, epäsosiaalinen tms. Näin ei vaan ole. Ei uskalla elää, siinä se iso ero! Otin muutaman jutun wikipediasta, sopivat ihan hyvin tarkoituksee

Hei Kaikki! Kirjoittelen puhelimel la, j oten Jos teksti näyttää oudol ta johtu u se siitä. Ja yksi iso syy on ukkonen ;) Yleensä jotain hajonnut sen johdosta, eli turvatoimia myös. Kuten otsikko jo Kert oo, on tä mä bl ogi omi stettu paniikkihäiri ö11 e ja siitä selviäm iselle. Aloitan vähän esittelyllä. Eli olen 41v nainen, joka rakastaa autoja, Kunnon rockia, Harley Davidsoneja, luontoa, ja ennenKaikkea elämää! Ennen ei ollut näin. Kirjoitan Myös Kirjaa Elämäistäni, jossa on tapahtunut vaikka Mitä. Ei välttämättä niin hyvääkään. Paniikkihäiriö, masennus ja lääkkeet.. Kun täytin 20v sain ensimmäisen paniikkikohtauksen. ja Voin Kertoa, että se tuli täydellä voimalla! Se löi minut toimintaKyvyttömäksi heti. Ei ollut neuvotteluvaraa. Siihen asti olin täysin bilehile. Täysin. Kuuluin Helsingin VIP henkilöihin. Tutustuin moneen julkisuuden henkilöön, Vaatteet olivat viimeisen päälle omanlaiset: korsetteja Ja Dieselin leveät Farkut, Satiiniliivit ja Farkkuhaalarit, minihameita