Siirry pääsisältöön

ajatusten voimaa

Wow, en olisi heti uskonut, mutta..vieläkin, 10vuoden jälkeen huomasin olevani tietyn ajatuksen voimassa: en voi, en pysty. Eli, paniikin aikana automaattinen ajatusmalli oli kaikkeen: en voi ja en pysty. EN menemään bussilla. En menemään isoihin kauppakeskuksiin.

Aloitan uinnin pitkästä aikaa, ja huomasin automaattisen ajatuksen tulevan pintaan, vähän niinkuin vanhastaan: en voi, mitä jos saan paniikin? Siis, muuten olen saanut itseni "kasaan" mukavasti, mutta välillä automaattinen ajatustapa tulee ja yllättää. Niin monta vuotta meni -en voi ajatuksella, jotta kääntäminen -voin ajatukseen ottaa oman aikansa.

Omat ajatustyylit ja reagointi niihin on se voima, johon kannattaa panostaa, KYLLÄ voin. Niiin moni käyttäytymismalli lähtee omasta, ensisijaisesta ajatuksesta ja reagoinnista siihen. Sen jälkeen siitä tulee se absoluuttinen totuus. Ja peli menetetty.

Vaan, ihan pienessä asiassa, kokeillen..muuttaa ajatusmallia, vaikka sen ensi -en voi reagtion jälkeen....vaikka alkuun..ajatusleikkinä, että ehkä voisinkin??

Ajatuksilla on muutenkin niin paljon voimaa, siinäkin, miten näemme itsemme.  Alemmuuden tunne, johtuen jostakin "ei-normaalista" esim. paniikista tms...arvaappa, mistä suurin osa tulee?? Oikein, meistä itsestämme.

Usko pois, tiedän sen, kuinka vaikeaa ja raskasta on kääntää ajatusmallia. Se on työtä, raskasta...Mutta, palkitsevaa!!! Teen itsekkin osittain sitä työtä, ja nyt..olen ehken oppinut jopa kantamaan ylpeydellä sitä että olen kärsinyt sekä selvinnyt paniikista.
Nyt katsottuna se on opettanut minulle paljon. Siitä, mikä on oikeasti tärkeää elämässä: terveys.
Jää ne turhat valitukset pois.



Voimia teille päiviin ja positiivisia voimia!!!
Maarit

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvää Ystävänpäivää

Yksin tai yhdessä, hyvää tätä päivää sinulle <3 Olet tärkeä  Maarit

menneisyyden purkamista

Moikka taas, aikaa mennyt sitten viimekertaisesta. Siihen on ollut syynsäkin, kävin omia kasvukipuja läpi oikeastaan tajuamatta asiaa. Kun vietin 10 vuotta paniikin kanssa, se oli sekä rankkaa aikaa että persoonaalisuuden taannuttavaa aikaa. Tuolla tarkoitan sitä, että alensin itseni johonkin maanmatonen ja maanpinta- akselille, ihmisarvossa. Koska, minulla on paniikkihäiriö, niin en ole mitään? Näin ajattelin. Nyt toki, olen selinnyt siitä pahimmasta ja voin sanoa että elämää on paniikin jälkeen mutta huomasin yhden asian: toin lievempänä, mutta toin, tuon ajattelutavan nykypäivään. Olen maanmatonen. Not worth a thing. Miten sain itseni kiinni tuosta ajatuksesta? Olen viimeisen vuoden treenannut sydämmeni kyllyydestä, laihduttanut 20kg ja muutoinkin saanut ulkokuorta kondikseen. Mutta sisin, se oli vieläkin arka. Se ei ole tajunnut, että olen ihan yhtä hyvä kun muutkin. Oikeastaan tajusin tuon asian muutama päivä sitten. En vain ollut/ole tyytyväinen siihen, mitä näen peilistä.

Haastatteluni Käsikädessä-lehteen

Yllätyin todella, kun eräs ihana toimittaja Johanna Keiski otti yhteyttä ja pyysi haastattelua. Minulta? Paniikkihäiriöstä? Tottakai annan!!!! Lehti ei ollut niin tuttu, mutta tutustuttuani siihen, todella paljon hyvää tuova. Autoni oli tuolloin rikki, joten teimme sen haastattelun puhelimitse kovassa ukkosen ilmassa. :) Toivoin, että linjat pysyvät auki ja ei räsähdä taloon.. Jännä, kun muistaa tuollaisia asioitakin, kun jotain itselleen merkittävää tapahtuu. Sain kertoa hieman, millaista oli tuona aikana, jolloin elin paniikin kanssa ja se tärkein viesti pääsi esiin: älä luovuta. Se on ja tulee aina olemaan minun ykkkösviestini. Älä luovuta. Ikinä. Koskaan ei tiedä, milloin se päivä tulee, kun valoa alkaa näkymään tunnelissa... Käsikädessä  <-- kurkkaa tuolta lisää lehdestä. En ole yleensä ylpeä ihminen, mutta tästä olen. Saan auttaa muita, tsempata ja kannustaa. Kun on itse kulkenut vaikean tien, on helpompi ymmärtää muita.  Taasen, tsemppiä ja voimia