Siirry pääsisältöön

paniikin voi voittaa!

Osa 1

Kyllä voi! Itse rupesin miettimään erään viestin (kiitos :) kautta, mitä kaikkea kävin läpi. Ja miten siitä konkreettisesti selvisin.

Silloin, kun minulla aikoinaan diagnosoitiin paniikkihäiriö, se oli saanut diagnoosinsa vasta pari vuotta ennen. Noin niinkuin virallisesti. Ennen sitä, hysteriaa, neurooseja tms. Mutta, paniikkihäiriö tuli siis rakkaalle lapselle nimeksi about -87.

Minua hoidettaessa oltiin asian kanssa jonkin verran vielä pihalla. Se oli suhteellisen uusi, tutkimaton suo. Miten se tulee, mistä johtuu ja mitä aivoissa tapahtuu. Sitä alettiin tutkia ja yritettiin ymmärtää. Omat aivonikin ovat Hyksin opetusmateriaalina olleet, vissiin vieläkin. Ja haastattelu kun olin Lapinlahdessa. Olin koekaniini, mielelläni, jotta tätä voisi ymmärtää.

Tutkittiin, kuinka aivoni ja välittäjäaineet reagoisivat ärsykkeisiin. Käytännössä istuin sellaisessa bunkkerissa kypärä päässä, jossa oli imukuppeja ja johtoja. Kuulostaa koomiselta, vai mitä? :) Istuin siis pimeässä, tuijotin yhtä näyttöä ja toisella puolella seinää kuvattiin, miten aivoni reagoivat eri ärsykkeisiin. Mielenkiintoista oli. Nopeat aivot reagoimaan! Oli aikas värikäs se kuva, joka minulle näytettiin. En ymmärtänyt siitä mitään, mutta lääkäri sanoi silloin että tietyt "nesteet" liikuvat nopeammin kuin normisti.

Minulle tuo tieto merkkasi silloin helpotusta, en ollut hullu. Herkkä, mutta en siis kuvitellut olojani. Kroppani reagoi "vain" nopeammin ja niinkuin rikkinäinen palohälytin, turhaan.

Luokitukseni paniikissa oli laaja-alainen ja vaikea asteinen. Asuin käytännössä siis sairaaloissa muutaman vuoden, sillä en voinut olla yksin kotona. Pienikin asia riitti saamaan kokoon sellaisen paniikin, että oli pakko soittaa ambulanssi. Tuli tutuksi se kyyti.

Hoitoina sain Lapinlahdessa....juuh, rajua, sähköshokkihoitoa x10. Olin siis avo-osastolla aina. Vaan kuulostaa niin hurjalta vieläkin tuo hoito.

Vaikutus? Ei mitään tähän luupäähän. Eräällä naisella, joka oli masennuksen takia siellä, hoito taasen tehosi.

Lääkkeet, niitä oli- paljon. Kun paniikkia ei ymmärretty, se yritettiin pitää aisoissa kunnon lääkityksellä. Siis, todella suurilla määrillä. Siltikään ei paniikkini pysynyt aisoissa, oli kuin liukas saippua.  

Näillä mentiin 10v, johon mahtui todella paljon kaikkea pahaa.  Tunsin, että elämäni oli jo mennyt. En nähnyt toivoa, en uskonut paranemiseen enää.

Vaan, toisin kävi. Kaiken tuon voitin. Ja hei, niin voit sinäkin!


Syy tuohon osa 1 on se, että en halua kerralla kirjoittaa liikaa. Jaksaa paremmin lukea. Ja se, että minun on nyt mentävä, 3 kissaa ja 2 koiraa vaativat huomiota tuossa vieressä, eli keskittyminen herpaanuu... ;)

Ensikerralla laitan ylös niitä apukonsteja, joita itse koin auttavan kuntoutumisessa. Jospa sieltä joku olisi sinullekkin sopiva? Toivon niin, sillä tiedän kuinka kettumainen paniikkihäiriö on.....



Voimia tähänkin päivään,
Maarit


Kommentit

  1. Hei.Etsin paniikkihäiriöstä tietoa ja kirjoituksia.Löysin sivustosi.Hyvin ja avoimesti kerrot elämästäsi ja paniikkihäiriöstä.

    Itse löysin uudenlaista näkökulmaa tähän asiaan.Jään seuraamaan kirjoituksiasi.

    Ehkä valaisen ja avaan jossain vaiheessa myös omia kokemuksiani näistä asioista.

    Isosti voimia myös sinun hetkiisi.-Pekka-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Pekka, ja Kiva kun löysit tänne. Yritän tosiaan monelta suunnalta Kertoa tarinaani toivossa että joku voisi Saada pienen Kipinän tai huomata Että meitä on monia :) Hienoa, että löysit Myös uusia näkökulmia, Silloin tiedän että olen onnistunut Kirjoittamisessa.
      Kun Siltä tuntuu, niin Kerro toki lisää.
      Oikein paljon voimia Myös Sinulle,
      Maarit

      Poista
  2. Hei.Löysin tuossa sun kaksi muutakin blogia ja alkoi kummasti hymyilyttämään.Nimittäin toinenhan oli englannin kielellä ja toinen pääsääntöisesti tarkoitettu naisille.Minä en noihin muihin taida kirjoitella.Englannin kieli ei suju ja naiseksikaan en itseäni luokittele.Mies olen ja pysyn.Heh.

    Eli ns.oikean blogin näytin löytävän.Ja voihan tähänkin kaikkea muutakin kirjoitella.Tuntui mukavalta kun vastailit tuohon mun eka kirjoitukseen.Kiitos.

    En löytänyt sun sähkäriä,vaikka tuossa aiemmin toiselle kirjoittajalle siitä kerroit,että se löytyy tuolta ylempää.

    Tykkään kirjoitella ja jakaa elämäni kuvioita ja tietysti tähänkin niitä voisin raapustella mutta jotenkin tuntuisi mukavammalta jakaa niitä suoraan sun sähköpostiisi.Jos nyt et koe sitä liian tunkettelevana tai sitä vähemmän käytät,kuten tuossa aiemmin totesit.

    Mieti asiaa ja laittele sähkäri osoitetta jos siltä tuntuu.Niin ja löytyykö sulta potkua moneen paikkaan kirjoitella ja olla vuorovaikutuksessa.

    Tällaista.Aurinko on paistanut ja pakkastakin ollut.Seuraavaksi luvassa lämpöasteita ja vesisadetta.Vaihtelevaa.Näinhän se on meidän ihmistenkin elämässä.Välillä myös elämän tuuletkin puhaltavat.Ehkä hyväkin näin.
    Hyviä myötäisiä tuulia oloosi ja eloosi.Voihan hyvin.-Pekka-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, juu nui toiset ovat pikkasen eri tyylisiä :) kaikkeen löytyy intohimoa kirjouttaa, kun aiheet lähellä sydäntä. Kuten tämän lisäksi eri ryppyvoiteet ;) laitan tähän sen sähkärin, kirjoittelen lisää myöhemmin, nyt saunaan.
      maarit.uittamo1@gmail.com

      Sinne siis postia :)

      Hyviä tuulia sinulle myös. Ihmiselon ihanuutta..
      Maarit

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvää Ystävänpäivää

Yksin tai yhdessä, hyvää tätä päivää sinulle <3 Olet tärkeä  Maarit

menneisyyden purkamista

Moikka taas, aikaa mennyt sitten viimekertaisesta. Siihen on ollut syynsäkin, kävin omia kasvukipuja läpi oikeastaan tajuamatta asiaa. Kun vietin 10 vuotta paniikin kanssa, se oli sekä rankkaa aikaa että persoonaalisuuden taannuttavaa aikaa. Tuolla tarkoitan sitä, että alensin itseni johonkin maanmatonen ja maanpinta- akselille, ihmisarvossa. Koska, minulla on paniikkihäiriö, niin en ole mitään? Näin ajattelin. Nyt toki, olen selinnyt siitä pahimmasta ja voin sanoa että elämää on paniikin jälkeen mutta huomasin yhden asian: toin lievempänä, mutta toin, tuon ajattelutavan nykypäivään. Olen maanmatonen. Not worth a thing. Miten sain itseni kiinni tuosta ajatuksesta? Olen viimeisen vuoden treenannut sydämmeni kyllyydestä, laihduttanut 20kg ja muutoinkin saanut ulkokuorta kondikseen. Mutta sisin, se oli vieläkin arka. Se ei ole tajunnut, että olen ihan yhtä hyvä kun muutkin. Oikeastaan tajusin tuon asian muutama päivä sitten. En vain ollut/ole tyytyväinen siihen, mitä näen peilistä.

Haastatteluni Käsikädessä-lehteen

Yllätyin todella, kun eräs ihana toimittaja Johanna Keiski otti yhteyttä ja pyysi haastattelua. Minulta? Paniikkihäiriöstä? Tottakai annan!!!! Lehti ei ollut niin tuttu, mutta tutustuttuani siihen, todella paljon hyvää tuova. Autoni oli tuolloin rikki, joten teimme sen haastattelun puhelimitse kovassa ukkosen ilmassa. :) Toivoin, että linjat pysyvät auki ja ei räsähdä taloon.. Jännä, kun muistaa tuollaisia asioitakin, kun jotain itselleen merkittävää tapahtuu. Sain kertoa hieman, millaista oli tuona aikana, jolloin elin paniikin kanssa ja se tärkein viesti pääsi esiin: älä luovuta. Se on ja tulee aina olemaan minun ykkkösviestini. Älä luovuta. Ikinä. Koskaan ei tiedä, milloin se päivä tulee, kun valoa alkaa näkymään tunnelissa... Käsikädessä  <-- kurkkaa tuolta lisää lehdestä. En ole yleensä ylpeä ihminen, mutta tästä olen. Saan auttaa muita, tsempata ja kannustaa. Kun on itse kulkenut vaikean tien, on helpompi ymmärtää muita.  Taasen, tsemppiä ja voimia