Yllätyin todella, kun eräs ihana toimittaja Johanna Keiski otti yhteyttä ja pyysi haastattelua. Minulta? Paniikkihäiriöstä? Tottakai annan!!!! Lehti ei ollut niin tuttu, mutta tutustuttuani siihen, todella paljon hyvää tuova. Autoni oli tuolloin rikki, joten teimme sen haastattelun puhelimitse kovassa ukkosen ilmassa. :) Toivoin, että linjat pysyvät auki ja ei räsähdä taloon.. Jännä, kun muistaa tuollaisia asioitakin, kun jotain itselleen merkittävää tapahtuu.
Sain kertoa hieman, millaista oli tuona aikana, jolloin elin paniikin kanssa ja se tärkein viesti pääsi esiin: älä luovuta. Se on ja tulee aina olemaan minun ykkkösviestini. Älä luovuta. Ikinä. Koskaan ei tiedä, milloin se päivä tulee, kun valoa alkaa näkymään tunnelissa...
Käsikädessä <-- kurkkaa tuolta lisää lehdestä.
Sain kertoa hieman, millaista oli tuona aikana, jolloin elin paniikin kanssa ja se tärkein viesti pääsi esiin: älä luovuta. Se on ja tulee aina olemaan minun ykkkösviestini. Älä luovuta. Ikinä. Koskaan ei tiedä, milloin se päivä tulee, kun valoa alkaa näkymään tunnelissa...
Käsikädessä <-- kurkkaa tuolta lisää lehdestä.
En ole yleensä ylpeä ihminen, mutta tästä olen. Saan auttaa muita, tsempata ja kannustaa. Kun on itse kulkenut vaikean tien, on helpompi ymmärtää muita.
Taasen, tsemppiä ja voimia päivääsi
Maarit
xxx
Moi!
VastaaPoistaKiva lukea tätä sinun tekstiäsi. Ei tietenkään sen takia että olet tästä kärsinyt niin tolkuttomasti, mutta että nyt menee hyvin! Upea juttu, olen tosi iloinen puolestasi! Aina kun ahdistaa oikein kovaa ja paniikkii yltyy sietämättömäksi niin olen ottanut tavaksi lukea ajatuksiasi! Se jostain syystä helpottaa ja rauhoittaa hieman. Ehkä se sytyttää toivon, että minullakin olisi mahdollista vielä toentua joskus. Olenkin aloittanut suurhyökkäyksen ahdistusta vastaaan. Luen hyllymetreittäin teoksia aiheesta ja erilaisia parannusoppaita. Kokeilen vaihtoehtohoitoja ja eri lääkkeitä. Terapiaankin menisin mielelläni jos lääkäri vaan lähetteen tekisi. Joogaa olen aloittamassa ja kuntoilusta on tullut jokapäiväinen pahe. Nyt kun olen aloittanut taistelun niin tuntuu että paniikki on mennyt paniikkiin ja antaa kaiken pahan mitä sillä on annettavaa, taistelee vastaan minkä pystyy. Epätodellinen olo on seurana joka hetki ja pyörrytys varsin usein. Joskus se ryökäle tulee uniakin hallitsemaan. Mutta minä jatkan taistelua. Vaikka se veisi loppuelämän niin taistelen! Ja voitan sen joku päivä, niin ainakin haluan uskoa koska elämänhalu on erittäin voimakas! 15 vuotta tämä vaiva on nyt ollut niskan päällä ja tavoite on että 20 vuotis-päiviään tämä ahdistus/paniikki ei minussa juhli. Sen eteen työskennellään nyt raivolla tai ainakin voimalla!
Moikka KK :)Ja ihan ensin: kiitos!!!! Sanasi laittoivat ilonkyyneleen silmänurkkaan..ei siksi että sinulla on paniikkihäiriö!! Ei, vaan että olen voinut edes jotenkin auttaa... se merkkaa paljon. Varmaan juuri siksi, kun muistaa millaista se oli elää paniikin kanssa... Ihanaa, kun taistelet!!!!! Niin hyvä homma!!!! Hyvin sanottu tuo, että paniikkikin taistelee vastaan..niin se taitaa tehdä! Potkaise se maata kiertävälle radalle :) Pirullisia noi olot kyllä... yritä muistaa, että se on vain tunne.. todellinen, muttei vaarallinen. Ja pyörrytyskin on niin omiaan paniikille, mitä enemmän jänittää, sen enemmän pyörryttää... en tiedä auttaako sinua, jos muistaa että se on "vaan" sitä ahdistusta? Jos sillä saisit sitä ymmärrettyä eikä välttis sitten jännittäisi niin...ja sitäkautta taasen saisi vähän rauhottumaankin? Nämä oli sellaisia omia keinoja, kun samaa kävin läpi :) Kyllä sinä voitat, paniikki on pirulainen, muttei voittamaton!!!! Paljon voimia sinulle, ja haleja myös!!!!!!!
Poista