Siirry pääsisältöön

Paniikista voittoon

Kyllä, sen voi voittaa. Paniikkihäiriön. Sen pirulaisen! Olen itse kävelevä esimerkki siitä. Koko tämän blogin idea on juuri siinä, että voin kertoa sen...voiton.

Ajattelin itse(kin) aikoinaan, paniikin ollessa päällä vahvana, ei tästä selviä ikinä. En pääse eroon, hautakiveen tulee luultavasti merkintä: eli paniikissa koko elämänsä.
En uskonut, että selätän sitä ikinä! Olin jo oikeasti luovuttanut, hämilläni ja väsynyt. Isoin mörkö oli se, etten tiennyt miten lähestyä paniikkia. Miten lähestyä ajatusta, että sen voi voittaa. En löytänyt toivoa mistään. Niin montaa lääkettä, terapeuttia. hypnoosia ja vaikka mitä, mikään ei tehonnut. Luopuminen oli helppoa: jos ei ammattilaiset pysty auttamaan...ei itsellänikään ole mitään aseita!

VÄÄRIN! Kun olisin tuon voinut sanoa itselleni aikoinaan. Juuri itselläni ja itsestäni se voitto lähti. Sinullakin on se ase, sisälläsi. Suuttuminen, raivoaminen, elämän nälkä. Sen etsiminen ja kohtaaminen, sen faktan, että voi elää ihan hyvää ja normaalia elämää... löydä se. Ja ymmärrä. Ymmärrä, että paniikki ei ole sama kuin sinä ihmisenä. Sen voi voittaa. Älä luovu unelmistasi, kasvata niitä..... käytä niiden voimaa siihen, että suutut paniikille ja se kun estää sinua toteuttamasta unelmiasi. Joka pienellä askeleella anna lähtöpassit paniikille, Pieni askelkin on aina askel eteenpäin.

Löydä sisäinen voimasi... <3






Voimia päivään! <3

Maarit


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvää Ystävänpäivää

Yksin tai yhdessä, hyvää tätä päivää sinulle <3 Olet tärkeä  Maarit

menneisyyden purkamista

Moikka taas, aikaa mennyt sitten viimekertaisesta. Siihen on ollut syynsäkin, kävin omia kasvukipuja läpi oikeastaan tajuamatta asiaa. Kun vietin 10 vuotta paniikin kanssa, se oli sekä rankkaa aikaa että persoonaalisuuden taannuttavaa aikaa. Tuolla tarkoitan sitä, että alensin itseni johonkin maanmatonen ja maanpinta- akselille, ihmisarvossa. Koska, minulla on paniikkihäiriö, niin en ole mitään? Näin ajattelin. Nyt toki, olen selinnyt siitä pahimmasta ja voin sanoa että elämää on paniikin jälkeen mutta huomasin yhden asian: toin lievempänä, mutta toin, tuon ajattelutavan nykypäivään. Olen maanmatonen. Not worth a thing. Miten sain itseni kiinni tuosta ajatuksesta? Olen viimeisen vuoden treenannut sydämmeni kyllyydestä, laihduttanut 20kg ja muutoinkin saanut ulkokuorta kondikseen. Mutta sisin, se oli vieläkin arka. Se ei ole tajunnut, että olen ihan yhtä hyvä kun muutkin. Oikeastaan tajusin tuon asian muutama päivä sitten. En vain ollut/ole tyytyväinen siihen, mitä näen peilistä.

Haastatteluni Käsikädessä-lehteen

Yllätyin todella, kun eräs ihana toimittaja Johanna Keiski otti yhteyttä ja pyysi haastattelua. Minulta? Paniikkihäiriöstä? Tottakai annan!!!! Lehti ei ollut niin tuttu, mutta tutustuttuani siihen, todella paljon hyvää tuova. Autoni oli tuolloin rikki, joten teimme sen haastattelun puhelimitse kovassa ukkosen ilmassa. :) Toivoin, että linjat pysyvät auki ja ei räsähdä taloon.. Jännä, kun muistaa tuollaisia asioitakin, kun jotain itselleen merkittävää tapahtuu. Sain kertoa hieman, millaista oli tuona aikana, jolloin elin paniikin kanssa ja se tärkein viesti pääsi esiin: älä luovuta. Se on ja tulee aina olemaan minun ykkkösviestini. Älä luovuta. Ikinä. Koskaan ei tiedä, milloin se päivä tulee, kun valoa alkaa näkymään tunnelissa... Käsikädessä  <-- kurkkaa tuolta lisää lehdestä. En ole yleensä ylpeä ihminen, mutta tästä olen. Saan auttaa muita, tsempata ja kannustaa. Kun on itse kulkenut vaikean tien, on helpompi ymmärtää muita.  Taasen, tsemppiä ja voimia